Kirjoittajasta

Olen Tuomas Lehto, ammatiltani toimittaja, syntynyt 1979. Olen harrastanut fiktion kirjoittamista noin viisivuotiaasta ja toimittajaurani aikana kirjoittanut muun muassa työelämästä, taloudesta, politiikasta ja ympäristökysymyksistä. Eipä tässä mitään on esikoisromaanini, jonka kirjoitin vuosina 2012–2014 pääosin Helsingissä ja Kosovon Pristinassa (täältä sitä saa). Romaanin tarinan päälinjat syntyivät eräänä kesäiltapäivänä 2012 kotisohvalla, kirjaa lukiessa tietenkin. Ensimmäinen versio oli valmis noin vuotta myöhemmin, minkä jälkeen tarina vielä täydentyi ja hioutui monien viisaiden läheisten avustuksella.

Asun perheeni kanssa synnyinkaupungissani Helsingissä. Olen ollut joukkoliikenteen aktiivinen käyttäjä kouluvuosista asti ja ajan nykyisin metrolla työpaikalle joka arkipäivä. Harrastan lukemisen lisäksi liikuntaa sekä kuuntelen musiikkia ja seuraan urheilua, etenkin jalkapalloa. Löydät minut myös Twitteristä ja palautetta ja kysymyksiä saa mielellään lähettää siellä tai tämän sivuston sivuilla olevien kommenttikenttien kautta.

tuomastw

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s